Post by thyone on Apr 4, 2007 10:15:44 GMT -5
Nimi: Hämärän hetki
Paritus: Jack/Ralph
Ikäraja: PG13
Genre: fluff
PoV: Ralph
Disclaimer: Perustuu kirjaan Kärpästen herra. Hahmot kuuluvat William Goldingille, minä vaan leikin heillä hieman. En saa tästä mitään taloudellista etua (jos saisin, niin helppoa olisi elämä).
Warnings: Hahmot ovat uskomattoman OOC. Kliseistä, siirappista ja lyhyttä. Koittakaa kestää.
A/N: En keksinyt millään parempaa otsikkoa. En tiedä miksi ylipäätään päätin lisätä tämän tänne ensimmäisenä, tuli vain sellainen fiilis. Kirjoitustyyli on, kuten sanottua, kliseinen ja ällömakea, mutta... Joskus niin vain käy ja asialle ei voi mitään. Joitakin typeriä juttuja löytyy (aika paljon tekstin pituuteen verrattuna), mutta en keksinyt mitä tekisin niille.
Oikeasti vihaan tätä, mutta tavallaan tykkään tästä kamalasti. Kirjoitin tämän herkkänä hetkenä ruttuiselle ruutupaperille keskellä yötä, ja tällä on minulle hirmuinen tunnearvo.
Hämärän hetki
Me kävelemme merenrantaa pitkin käsi kädessä. Aurinko laskee, tukahduttava kuumuus antaa periksi ainakin vähäksi aikaa. Kaksien paljaiden jalkojen jäljet kulkevat rantaviivan kosteassa hiekassa. Hetken ne voi nähdä, sitten uusi aalto pyyhkäisee ne mukanaan meren syvyyksiin.
Vieressäni kävelevä punahiuksinen poika vilkaisee minua, hänen lähes huomaamaton, hieman vino hymynsä saa minut värähtämään.
’Ralph. Onko sinulla kylmä?’ Jack kysyy muka huolestuneena. Hämärästä huolimatta olen varma, että hän näkee minun punastuvan. Taas hän kiusaa minua. Käännän katseeni poispäin ja nyökkään pienesti. En varsinaisesti valehtele, olen tuntenut oloni lämpimämmäksikin.
Jack pysäyttää minut ja halaa minua lujasti. Hengitykseni salpaantuu hetkeksi, mutta rentoudun sitten ja nojaan pääni varovasti hänen olkapäätään vasten.
’Parempi?’ Jack kysyy hetken kuluttua.
Nyökkään ja hymyilen.
’Paljon parempi.’
Jack sipaisee hiukseni silmiltäni ja suutelee minua pehmeästi.
’Olet niin suloinen, etten voi ymmärtää miksen ole syönyt sinua päivälliseksi jo aikoja sitten’, hän kuiskaa ja näykkää korvanlehteäni. Huuliltani karkaa kevyt henkäys.
Aurinko painuu näkymättömiin ja jättää meidät kahden.
Tämä on meidän hetkemme.
Paritus: Jack/Ralph
Ikäraja: PG13
Genre: fluff
PoV: Ralph
Disclaimer: Perustuu kirjaan Kärpästen herra. Hahmot kuuluvat William Goldingille, minä vaan leikin heillä hieman. En saa tästä mitään taloudellista etua (jos saisin, niin helppoa olisi elämä).
Warnings: Hahmot ovat uskomattoman OOC. Kliseistä, siirappista ja lyhyttä. Koittakaa kestää.
A/N: En keksinyt millään parempaa otsikkoa. En tiedä miksi ylipäätään päätin lisätä tämän tänne ensimmäisenä, tuli vain sellainen fiilis. Kirjoitustyyli on, kuten sanottua, kliseinen ja ällömakea, mutta... Joskus niin vain käy ja asialle ei voi mitään. Joitakin typeriä juttuja löytyy (aika paljon tekstin pituuteen verrattuna), mutta en keksinyt mitä tekisin niille.
Oikeasti vihaan tätä, mutta tavallaan tykkään tästä kamalasti. Kirjoitin tämän herkkänä hetkenä ruttuiselle ruutupaperille keskellä yötä, ja tällä on minulle hirmuinen tunnearvo.
Hämärän hetki
Me kävelemme merenrantaa pitkin käsi kädessä. Aurinko laskee, tukahduttava kuumuus antaa periksi ainakin vähäksi aikaa. Kaksien paljaiden jalkojen jäljet kulkevat rantaviivan kosteassa hiekassa. Hetken ne voi nähdä, sitten uusi aalto pyyhkäisee ne mukanaan meren syvyyksiin.
Vieressäni kävelevä punahiuksinen poika vilkaisee minua, hänen lähes huomaamaton, hieman vino hymynsä saa minut värähtämään.
’Ralph. Onko sinulla kylmä?’ Jack kysyy muka huolestuneena. Hämärästä huolimatta olen varma, että hän näkee minun punastuvan. Taas hän kiusaa minua. Käännän katseeni poispäin ja nyökkään pienesti. En varsinaisesti valehtele, olen tuntenut oloni lämpimämmäksikin.
Jack pysäyttää minut ja halaa minua lujasti. Hengitykseni salpaantuu hetkeksi, mutta rentoudun sitten ja nojaan pääni varovasti hänen olkapäätään vasten.
’Parempi?’ Jack kysyy hetken kuluttua.
Nyökkään ja hymyilen.
’Paljon parempi.’
Jack sipaisee hiukseni silmiltäni ja suutelee minua pehmeästi.
’Olet niin suloinen, etten voi ymmärtää miksen ole syönyt sinua päivälliseksi jo aikoja sitten’, hän kuiskaa ja näykkää korvanlehteäni. Huuliltani karkaa kevyt henkäys.
Aurinko painuu näkymättömiin ja jättää meidät kahden.
Tämä on meidän hetkemme.